Sukellusretket

[Jäsenillat] [Hallivuorot] [Viikkosukellukset]

2019

Ensimmäinen retki Kaatialan kaivokselle tehtiin maaliskuun alussa. Retki oli onnistunut ja näkyvyydet jäänalla erinomaiset.

Suunnitteilla päiväretkiä saaristoon Polydeco -veneellä, viikonloppuretki syksyllä Kaatialan kaivokseelle ja pitempiä retkiä Norjaan, Ruotsiin tai Viroon.

Näistä lisää jäsenille foorumilla.

2018

Viikonloppureissuja tehtiin Kaatialan kaivokseen vuoden aikana 2; keväällä ja syksyllä. Seuramme juhli 30 vuotista olemassa oloaan ja juhlaretki tehtiin Ahvenanmaalle. Kesällä tehtiin useita päiväretkiä.

Mahdollisista muista tulevista retkistä ilmoitetaan foorumilla ja/tai Facebook-ryhmässämme.

2017

Päivän mittaisia sukellusretkiä tehtiin monta kesän aikana saariston hylkykohteille Polydeko-veneellämme.


Tarkista myös viikkosukellukset omalta sivultaan. Yllä on lueteltu tulevia isompia retkiä ja tapahtumia.

77 sanaa sukellusluokituksista

Sukellusten vaativuustasot ovat suuntaa-antavia. Jos kohde jää yhden luokituksen päähän mutta kiinnostaa kovasti, ota yhteyttä tapahtuman järjestäjään, niin selviää millä ehdoin voit sukeltaa. P1/OWD -tasoiselta sukeltajalta odotamme vain taitoa käyttää paineilmalaitetta turvallisesti. P2/AOWD -tasoiselta sukeltajalta odotamme lisäksi kohteesta riippuen taitoa viestiä sukelluslampulla, laajempaa yösukellustaitoa, suunnistusta veden alla tai suuremman syvyyden ollessa kyseessä parempaa nosteen hallintaa ja mielen malttia ongelmatilanteissa. Merkittävästi yli 30m sukelluksiin suosittelemme kahdennettua hengityslaitetta ihan jo sen takia ettei koko ajan olisi niin kauhea kiire.